Suomessa taas, ja aika vähän
reflektoida vaihtoaikaani Falmouthissa. Kuusi viikkoa meni
hujauksessa. Uudenlaisen koulun ja sosiaalisen ympäristön kanssa
hetken viettäminen tulee varmasti herättämään ajatuksia vielä
pitkälti tulevaisuudessa. Mutta ensin vielä kokemukset viimeisestä
viikostamme:
Viimeisen viikkomme yliopistolla
katselimme lähinnä taideyliopiston kolmosluokkalaisten päättötöitä.
Viikko oli aivan täpötäynnä tanssia ja teatteria ja musiikkia.
Tanssiesitykset olivat useimmat hyvin liikkeellisiä ja tanssillisia.
Esitysten aiheet liikkuivat paljon sosiaalisen median, sekä
sukupuoliroolien ympärillä. Donald Trumpkin vilahti muutamissa
esityksissä. Erikoista suomalaiseen silmään oli ajoittain ihan
pateettisuuteen asti kasvanyt tunteiden myllyttäminen lavalla.
Taidekäsitys tuntui aika erilaiselta suomalaiseen kenttään
verrattuna. Muutamien näyttelijöiden soolotyöt ilahduttivat minua
kovasti! Näissä muutamassa oli paljon liikkeellistä materiaalia ja
fyysistä teatteria mukana, ja olikin kiinnostavaa katsoa, miten eri
tavalla näyttelijä ja tanssija liikkuu. Kiinnostavaa oli myös
vertailla, miten näyttelijät ja tanssijat työskentelivät energian
ja tunneilmaisun kanssa. Näyttelijät olivat luonnollisesti
artikuloivampia ja muuten verbaalisesti selkeämpiä.
Tanssiesityksissä ihmiset olivat ehkä jotenkin rauhallisempia,
luonnollisempia ja läsnäolevampia lavalla, varsinkin silloin, kun
lavalla ei ns tapahtunut mitään. Se oli jännä huomio.
Yllättävissä asioissa tein huomioita, että jotain toislle
ammattialle (mielestäni) luonnollisesti kuuluvaa ominaisuutta en
(mielestäni) löytänyt sieltä, mistä sitä odotin. Muutamat
tanssijat esimerkiksi esittivät tunteita lavalla paljon
syvällisemmin ja aidommin kuin useimmat näyttelijän. Viikkoon
mahtui muutamia suuria taide-elämyksiä. Vaikka moni esitys ei juuri
säväyttänytkään, oli silti hienoa katsoa ja analysoida näiden
ihmisten ja tämän koulun kiinnostuksen kohteita ja näkökulmia
taiteelliseen työhön.
Ennen Falmouthin aikaa minulla ei ollut
oikein mitään mielikuvaa siitä, mitä tanssin opiskelu olisi
yliopistossa. Muutama kokemus on konservatorion tyyppisistä
kouluista, joissa lähinnä liikutaan hirveästi ja hiotaan
tanssitekniikkaa, ja vastaavasti taiteellinen tuottaminen ja
erilaiset teoriaopinnot ovat paljon pienemmässä roolissa.
Outokummussa kyllä tehdään taidetta, mutta teoriaopintoja ei
meilläkään kyllä harrasteta hirveästi, kun kerran
ammattikoulusta on kyse. Falmouthissa minua vähän hämmensi, miten
vähän ykkösvuosikurssilaiset liikkuivat viikkoon: muutaman
balettitunnin, muutaman nykäritunnin ja lisäksi oli yksi
kehonhuolto ja aiemmin mainitsemaani taiteellista työtä ulkona.
Toki se tanssiopetus ja kehonhuolto, mitä nämä vastaavasti
tekivät, oli hyvin fyysistä. Yksi meidän opettajista sanoi, että
yliopistossa on kuulemma aina kova kädenvääntö siitä, kuinka
paljon oppilaille annetaan käytännön liikkeellistä opetusta
suhteessa luentoihin ym. essee -tyyppisiin teoriaopintoihin. Ja
Falmouthissa kuulemma tanssitaan enemmän, kuin monessa muussa
Brittien yliopistossa. En tiedä sitten miten erilainen tilanne on
Manner-Euroopassa tai Suomessa, mutta tuo ihan selitti hämmennystäni.
Erityisesti viimeisen viikon
tanssiesitykset antoivat kyllä hyvän kuvan siitä, millaisia
tanssijoita tämä koulu tuottaa, vaikka yksilöitä ovat tietenkin
jokainen heistäkin. Mielestäni selvältä näyttää myös, mitä
tästä liikemaailmasta puuttuu omaan kouluuni verrattuna, kuten
kontakti parin kanssa, paino, pehmeys, lattian kanssa työskentely;
helppoa on myös sanoa, mitä Outokummusta puuttuu tähän maailmaan
verrattuna, kuten tarkkuus ja terävyys, lantionivelen monipuolinen
käyttö sekä korkealla energiatasolla ja korkealla lihas-tonuksella
tilassa liikkuminen... Mutta enpä sitten tiedä, onko sillä lopulta
suuresti väliä, mitä sitä koulussa tekee, kunhan tekee(?) ja
seuraa sitä mikä kiinnostaa. Ehkä johonkin sellaiseen
lopputulokseen olen tässä vuoden mittaan muutenkin tullut.
Mielestäni parasta Falmouthin
yliopistossa oli aivan hulppeat studiot, ja muut fasiliteetit.
Yliopiston kirjastosta löytyi myös valtavasti kiinnostavaa
tanssialan kirjallisuutta. Näissä puitteissa kyllä kelpaisi
työskennella. Ehkä kuitenkin uskaltaisin väittää, että
vaatimattomammissakin olosuhteissa on puolensa! Silloin vain
keskitytään siihen, mitä on, kuten toisiin ihmisiin. Kaiken
kaikkiaan vaihtoaikani opetti arvostamaan omaa paikkaani
Outokummussa. Meillä on kyllä hyvä koulu, vaikka välillä tuntuu,
että meillä podetaan jonkinlaista pikkuveli -syndroomaa. Ihan
turhaan! Englannissa (ja Saksassa vanhassa koulussani käydessä)
myös kuva omasta liikkeellisestä ja taiteellisestä kiinnostuksesta
pääsi syventymään ja terävöitymään. Soisin kyllä, että
kaikilla tanssiopiskelijoilla, ja muillakin, olisi mahdollisuus
tällaisiin vaihto kokemuksiin!
Mikko
