Erasmus vaihtoani Falmouthin
yliopistossa on jäljellä viikko. Kuuden viikon vaihtojakso hurahti
nopeasti ohitse, niin kuin ajattelinkin käyvän. Juuri kun on
ehtinyt täällä tottua elämään, ihmisiin ja kouluun, niin kohta
täytyy jo lähteä takaisin Suomeen. Erikoista aikaa on ollut.
Heti ensimmäisen viikon jälkeen
sairastuin harmillisesti flunssaan, ja tuota puolikuntoisuutta kesti
kaksi ärsyttävää viikkoa. Täysin lamauttava ei sairaus sentään
ollut, joten pääsin katselemaan tunteja ja osallistumaan mm.
tanssihistorian oppitunneille. Viljan kanssa päästiin myös
tekemään tanssin BA opiskelijoiden ensimmäisen vuosikurssin
työstämää, ulkona tapahtuvaa taiteellista työskentelyä. Tehtiin
käytännössä kolmen session aikana vartin mittainen duetto
kampusta ympäröivässä puistossa, työ, jota muu luokka oli
ilmeisesti työstänyt vuoden alusta asti pienissä ryhmissä.
Teoksenraakile demottiin opettajille ja puolelle meidän luokasta
ihan menestyksellä, ja saatiin hienoa palautetta. Oikein hyvä mieli
jäi tuosta! Jännitti kyllä, miten nämä ihmiset katsoo ja
ymmärtää meidän performatiivis-runollista tuotosta. Turhaa
jännitti. Esityksestä seurasi mukavaa keskustelua, kysymyksiä ja
mielipiteitä ja tulkintoja.
Muutaman keskustelun perusteella
Falmouthin tanssikoulutus on Englannin tanssikentällä selvästi
opiskelijoiden omaan taiteilijuuteen keskittyvä, vähemmän
”kaupallinen” oppilaitos. Hauskaa, koska tänne tullessa ehdin jo
ajatella, että tämä koulu on kyllä selvästi aika kaupallinen ja
pinnallinen, mutta ensivaikutelma on ajan myötä muuttunut.
Oppilasmateriaali on kovin nuorta ja varsinkin tämän periodin
tanssitunnit tehtiin hyvin klassista tanssia. Siitä johtui varmaan
tuo ensivaikutelmani. Taiteellista työskentelyä on
lukujärjestyksessä kuitenkin suhteellisen paljon ja teorialuennot
ovat pääsääntöisesti oleet tosi hyviä, omaa ajattelua ja laajaa
tanssitaiteen ymmärrystä tukevia sessioita. Konsepti tuntuu ihan
toimivalta, joskin jos itse täällä olisin tekemässä omaa
tutkintoani, niin ehkä enemmän ja monipuolisempaa liikettä jäisin
varmaan toivomaan. Toki ehdimme näkemään vain pienen siivun koulun
tanssituntien tarjontaa.
Tuon meidän performanssin lisäksi
toinen mieleenpainuvan tanssikokemuksen saimme Falmouthista parin
tunnin päässä olevassa Plymouthissa, jossa oli päivän mittainen
Hoffesh Schechter dance companyn Master Class. Hoffeshin tanssiryhmä
ja -tyyli on tässä vuoden verran kiinnostanut itesäni paljon, ja
siksi olikin mukavaa nähdä ryhmän lähestymistapaa tanssiin,
improilla oikein olan takaa ja tehdä repertuaaria.
Siinäpä viikkojen tanssikokemukset
pääpiirteittäin.
Sairastelun aikana kun on ollut aikaa
oleskella omien ajatusten kanssa, niin on tullut mietittyä
kaikenlaista tanssiin liittyvää. Mulla oli taannoin yksi upea
keskustelu toisen nykytanssiopettajamme kanssa. Kahviteltiin pitkään
intialaistaustaisen Kuldipin kanssa ja jaettiin kokemuksia ja
ajatuksia tanssimaailmasta. Kuldip kuuluu Candoco Dance companyn
perustajajäseniin, joka on kuuluisa tanssiryhmänä, johon kuuluu
myös eri tavoin invalidisoituneita tanssijoita. Olipas hauskaa
kuunnella Kuldipin tarinoita company ajoiltaan, miten hän oli
esiintynyt vaikkapa prinsessa Dianan joissain pippaloissa tai
Helsingin Kaapelitehtaalla, ja miten yläluokkaiset ihmiset ovat ensin liikuttuneet
kyyneliin vammautuneiden tanssijoiden toiseudesta, ja vammautuneiden
ja terveiden yhteisestä tanssista ja miten samat katsojat sitten
myöhemmin esityksen jatkoilla ovat pöyristyneet Kuldipin ja tämän
jalattoman tanssijaystävän rouhean piikikkäästä huumorista ja
päihteiden käytöstä. ”Ei nämä mitään enkeleitä
olleetkaan.” Kaikenlaista! Meillä oli kiinnostavalla tavalla tosi
samanlaisia tanssi-filosofisia ajatuksia: kumpiki fanitettiin
somaattista tanssiotetta ja samalla myös perinteistempää,
klassista tanssia. Molempia meitä tuntui kiinnostavan performatiivinen
lavalla eksistoiminen, mutta samalla myös tekninen käsityöläisyys ja
energia. Ja molemmat yhtä aikaa tunsimme, ettemme kuuluneet oikein
kumpaankaan tanssimaailman dogmaattisiin järjestelmiin, vaan jonnekin
välimaastoon. Liike itsessään kiinnostaa, oli se sitten sisäistä
munuaisten tutkiskelua tai piruettien tarkkaa viilailua (vaikka
tekninen täydellisyys ei lavalla nähtynä oikein kiinnosta
kumpaakaan). Paljon ruokaa ajatuksille. Keskustelun jälkeen marssin
yliopiston kirjastoon, josta löysin läjäpäin inspiroivia kirjoja.
Viimeinen viikko Falmouthissa tulee
vietettyä kolmos-vuosikurssilaisten lopputöitä katsellen ja
kirjaston kirjoja lukien. Tanssisalissa haluan päästä vielä
viettämään omaa aikaa ja tutkimaan ja integroimaan tanssituntien
löytöjä omaan tekemiseen. Heh, tilasin netistä myös sellaiset
kattoon/puuhun ripustettavat voimistelurenkaat, että niiden kanssa
ehdin vielä leikkiä tulevan viikon.
Mikko
