Falmouthin vaihto, osa 3

Suomessa taas, ja aika vähän reflektoida vaihtoaikaani Falmouthissa. Kuusi viikkoa meni hujauksessa. Uudenlaisen koulun ja sosiaalisen ympäristön kanssa hetken viettäminen tulee varmasti herättämään ajatuksia vielä pitkälti tulevaisuudessa. Mutta ensin vielä kokemukset viimeisestä viikostamme:

Viimeisen viikkomme yliopistolla katselimme lähinnä taideyliopiston kolmosluokkalaisten päättötöitä. Viikko oli aivan täpötäynnä tanssia ja teatteria ja musiikkia. Tanssiesitykset olivat useimmat hyvin liikkeellisiä ja tanssillisia. Esitysten aiheet liikkuivat paljon sosiaalisen median, sekä sukupuoliroolien ympärillä. Donald Trumpkin vilahti muutamissa esityksissä. Erikoista suomalaiseen silmään oli ajoittain ihan pateettisuuteen asti kasvanyt tunteiden myllyttäminen lavalla. Taidekäsitys tuntui aika erilaiselta suomalaiseen kenttään verrattuna. Muutamien näyttelijöiden soolotyöt ilahduttivat minua kovasti! Näissä muutamassa oli paljon liikkeellistä materiaalia ja fyysistä teatteria mukana, ja olikin kiinnostavaa katsoa, miten eri tavalla näyttelijä ja tanssija liikkuu. Kiinnostavaa oli myös vertailla, miten näyttelijät ja tanssijat työskentelivät energian ja tunneilmaisun kanssa. Näyttelijät olivat luonnollisesti artikuloivampia ja muuten verbaalisesti selkeämpiä. Tanssiesityksissä ihmiset olivat ehkä jotenkin rauhallisempia, luonnollisempia ja läsnäolevampia lavalla, varsinkin silloin, kun lavalla ei ns tapahtunut mitään. Se oli jännä huomio. Yllättävissä asioissa tein huomioita, että jotain toislle ammattialle (mielestäni) luonnollisesti kuuluvaa ominaisuutta en (mielestäni) löytänyt sieltä, mistä sitä odotin. Muutamat tanssijat esimerkiksi esittivät tunteita lavalla paljon syvällisemmin ja aidommin kuin useimmat näyttelijän. Viikkoon mahtui muutamia suuria taide-elämyksiä. Vaikka moni esitys ei juuri säväyttänytkään, oli silti hienoa katsoa ja analysoida näiden ihmisten ja tämän koulun kiinnostuksen kohteita ja näkökulmia taiteelliseen työhön.

Ennen Falmouthin aikaa minulla ei ollut oikein mitään mielikuvaa siitä, mitä tanssin opiskelu olisi yliopistossa. Muutama kokemus on konservatorion tyyppisistä kouluista, joissa lähinnä liikutaan hirveästi ja hiotaan tanssitekniikkaa, ja vastaavasti taiteellinen tuottaminen ja erilaiset teoriaopinnot ovat paljon pienemmässä roolissa. Outokummussa kyllä tehdään taidetta, mutta teoriaopintoja ei meilläkään kyllä harrasteta hirveästi, kun kerran ammattikoulusta on kyse. Falmouthissa minua vähän hämmensi, miten vähän ykkösvuosikurssilaiset liikkuivat viikkoon: muutaman balettitunnin, muutaman nykäritunnin ja lisäksi oli yksi kehonhuolto ja aiemmin mainitsemaani taiteellista työtä ulkona. Toki se tanssiopetus ja kehonhuolto, mitä nämä vastaavasti tekivät, oli hyvin fyysistä. Yksi meidän opettajista sanoi, että yliopistossa on kuulemma aina kova kädenvääntö siitä, kuinka paljon oppilaille annetaan käytännön liikkeellistä opetusta suhteessa luentoihin ym. essee -tyyppisiin teoriaopintoihin. Ja Falmouthissa kuulemma tanssitaan enemmän, kuin monessa muussa Brittien yliopistossa. En tiedä sitten miten erilainen tilanne on Manner-Euroopassa tai Suomessa, mutta tuo ihan selitti hämmennystäni.

Erityisesti viimeisen viikon tanssiesitykset antoivat kyllä hyvän kuvan siitä, millaisia tanssijoita tämä koulu tuottaa, vaikka yksilöitä ovat tietenkin jokainen heistäkin. Mielestäni selvältä näyttää myös, mitä tästä liikemaailmasta puuttuu omaan kouluuni verrattuna, kuten kontakti parin kanssa, paino, pehmeys, lattian kanssa työskentely; helppoa on myös sanoa, mitä Outokummusta puuttuu tähän maailmaan verrattuna, kuten tarkkuus ja terävyys, lantionivelen monipuolinen käyttö sekä korkealla energiatasolla ja korkealla lihas-tonuksella tilassa liikkuminen... Mutta enpä sitten tiedä, onko sillä lopulta suuresti väliä, mitä sitä koulussa tekee, kunhan tekee(?) ja seuraa sitä mikä kiinnostaa. Ehkä johonkin sellaiseen lopputulokseen olen tässä vuoden mittaan muutenkin tullut.

Mielestäni parasta Falmouthin yliopistossa oli aivan hulppeat studiot, ja muut fasiliteetit. Yliopiston kirjastosta löytyi myös valtavasti kiinnostavaa tanssialan kirjallisuutta. Näissä puitteissa kyllä kelpaisi työskennella. Ehkä kuitenkin uskaltaisin väittää, että vaatimattomammissakin olosuhteissa on puolensa! Silloin vain keskitytään siihen, mitä on, kuten toisiin ihmisiin. Kaiken kaikkiaan vaihtoaikani opetti arvostamaan omaa paikkaani Outokummussa. Meillä on kyllä hyvä koulu, vaikka välillä tuntuu, että meillä podetaan jonkinlaista pikkuveli -syndroomaa. Ihan turhaan! Englannissa (ja Saksassa vanhassa koulussani käydessä) myös kuva omasta liikkeellisestä ja taiteellisestä kiinnostuksesta pääsi syventymään ja terävöitymään. Soisin kyllä, että kaikilla tanssiopiskelijoilla, ja muillakin, olisi mahdollisuus tällaisiin vaihto kokemuksiin!

Mikko

Falmouthin vaihto, osa 2

Erasmus vaihtoani Falmouthin yliopistossa on jäljellä viikko. Kuuden viikon vaihtojakso hurahti nopeasti ohitse, niin kuin ajattelinkin käyvän. Juuri kun on ehtinyt täällä tottua elämään, ihmisiin ja kouluun, niin kohta täytyy jo lähteä takaisin Suomeen. Erikoista aikaa on ollut.

Heti ensimmäisen viikon jälkeen sairastuin harmillisesti flunssaan, ja tuota puolikuntoisuutta kesti kaksi ärsyttävää viikkoa. Täysin lamauttava ei sairaus sentään ollut, joten pääsin katselemaan tunteja ja osallistumaan mm. tanssihistorian oppitunneille. Viljan kanssa päästiin myös tekemään tanssin BA opiskelijoiden ensimmäisen vuosikurssin työstämää, ulkona tapahtuvaa taiteellista työskentelyä. Tehtiin käytännössä kolmen session aikana vartin mittainen duetto kampusta ympäröivässä puistossa, työ, jota muu luokka oli ilmeisesti työstänyt vuoden alusta asti pienissä ryhmissä. Teoksenraakile demottiin opettajille ja puolelle meidän luokasta ihan menestyksellä, ja saatiin hienoa palautetta. Oikein hyvä mieli jäi tuosta! Jännitti kyllä, miten nämä ihmiset katsoo ja ymmärtää meidän performatiivis-runollista tuotosta. Turhaa jännitti. Esityksestä seurasi mukavaa keskustelua, kysymyksiä ja mielipiteitä ja tulkintoja.

Muutaman keskustelun perusteella Falmouthin tanssikoulutus on Englannin tanssikentällä selvästi opiskelijoiden omaan taiteilijuuteen keskittyvä, vähemmän ”kaupallinen” oppilaitos. Hauskaa, koska tänne tullessa ehdin jo ajatella, että tämä koulu on kyllä selvästi aika kaupallinen ja pinnallinen, mutta ensivaikutelma on ajan myötä muuttunut. Oppilasmateriaali on kovin nuorta ja varsinkin tämän periodin tanssitunnit tehtiin hyvin klassista tanssia. Siitä johtui varmaan tuo ensivaikutelmani. Taiteellista työskentelyä on lukujärjestyksessä kuitenkin suhteellisen paljon ja teorialuennot ovat pääsääntöisesti oleet tosi hyviä, omaa ajattelua ja laajaa tanssitaiteen ymmärrystä tukevia sessioita. Konsepti tuntuu ihan toimivalta, joskin jos itse täällä olisin tekemässä omaa tutkintoani, niin ehkä enemmän ja monipuolisempaa liikettä jäisin varmaan toivomaan. Toki ehdimme näkemään vain pienen siivun koulun tanssituntien tarjontaa.

Tuon meidän performanssin lisäksi toinen mieleenpainuvan tanssikokemuksen saimme Falmouthista parin tunnin päässä olevassa Plymouthissa, jossa oli päivän mittainen Hoffesh Schechter dance companyn Master Class. Hoffeshin tanssiryhmä ja -tyyli on tässä vuoden verran kiinnostanut itesäni paljon, ja siksi olikin mukavaa nähdä ryhmän lähestymistapaa tanssiin, improilla oikein olan takaa ja tehdä repertuaaria.

Siinäpä viikkojen tanssikokemukset pääpiirteittäin.

Sairastelun aikana kun on ollut aikaa oleskella omien ajatusten kanssa, niin on tullut mietittyä kaikenlaista tanssiin liittyvää. Mulla oli taannoin yksi upea keskustelu toisen nykytanssiopettajamme kanssa. Kahviteltiin pitkään intialaistaustaisen Kuldipin kanssa ja jaettiin kokemuksia ja ajatuksia tanssimaailmasta. Kuldip kuuluu Candoco Dance companyn perustajajäseniin, joka on kuuluisa tanssiryhmänä, johon kuuluu myös eri tavoin invalidisoituneita tanssijoita. Olipas hauskaa kuunnella Kuldipin tarinoita company ajoiltaan, miten hän oli esiintynyt vaikkapa prinsessa Dianan joissain pippaloissa tai Helsingin Kaapelitehtaalla, ja miten yläluokkaiset ihmiset ovat ensin liikuttuneet kyyneliin vammautuneiden tanssijoiden toiseudesta, ja vammautuneiden ja terveiden yhteisestä tanssista ja miten samat katsojat sitten myöhemmin esityksen jatkoilla ovat pöyristyneet Kuldipin ja tämän jalattoman tanssijaystävän rouhean piikikkäästä huumorista ja päihteiden käytöstä. ”Ei nämä mitään enkeleitä olleetkaan.” Kaikenlaista! Meillä oli kiinnostavalla tavalla tosi samanlaisia tanssi-filosofisia ajatuksia: kumpiki fanitettiin somaattista tanssiotetta ja samalla myös perinteistempää, klassista tanssia. Molempia meitä tuntui kiinnostavan performatiivinen lavalla eksistoiminen, mutta samalla myös tekninen käsityöläisyys ja energia. Ja molemmat yhtä aikaa tunsimme, ettemme kuuluneet oikein kumpaankaan tanssimaailman dogmaattisiin järjestelmiin, vaan jonnekin välimaastoon. Liike itsessään kiinnostaa, oli se sitten sisäistä munuaisten tutkiskelua tai piruettien tarkkaa viilailua (vaikka tekninen täydellisyys ei lavalla nähtynä oikein kiinnosta kumpaakaan). Paljon ruokaa ajatuksille. Keskustelun jälkeen marssin yliopiston kirjastoon, josta löysin läjäpäin inspiroivia kirjoja.

Viimeinen viikko Falmouthissa tulee vietettyä kolmos-vuosikurssilaisten lopputöitä katsellen ja kirjaston kirjoja lukien. Tanssisalissa haluan päästä vielä viettämään omaa aikaa ja tutkimaan ja integroimaan tanssituntien löytöjä omaan tekemiseen. Heh, tilasin netistä myös sellaiset kattoon/puuhun ripustettavat voimistelurenkaat, että niiden kanssa ehdin vielä leikkiä tulevan viikon.

Mikko

Vaihtotunnelmia Falmouthin yliopistosta

Olen loppukevään vaihdossa Falmouthin yliopistossa Englannissa, ja tässä on ensimmäinen viikko nyt takana. Kevään vaihtoaikaan laskisin itse myös viikon Saksan vierailuni, jonka tein vanhaan kouluuni Kasselissa, juuri ennen Englantiin saapumista. On ollut rikasta ja kiinnostavaa aikaa!

Saksassa tehtiin tuo viikko Play-fight -nimistä, suhteellisen uutta ja vielä kehityksessä olevaa tanssilajia, joka yhdistelee kontakti-improvisaatiota, capoeiraa ja Brasilian jujutsua jne. Upeaa tekemistä! Perus kontakti-impron parin kuuntelu nousee ihan uudelle levelille, kun peliin tulee mukaan myös leikkisä taistelun elementti. Parin lähestyessä kosketukseen ei oikein koskaan tiedä, haluaako hän tukea ja seurata, vai tuleeko kohta potku naamaan, tai päättyykö tilenne painimatsiin. Hiki virtasi, mutta juuri missään vaiheessa ei lihasten väsymys yltänyt mieleen asti. Hieno tunne, kun koulupäivän jälkeen kroppa on aivan loppu, mutta mieli virkeä ja tyytyväinen.

Englannissa on nyt toinen treeniviikko menossa, ja koitan päästä pienestä flunssan poikasesta voitolle. Täällä on lähes Suomen kesä menossa, mutta kylmä tuuli on muutaman kerran yllättänyt ja siksi tämä nuha ja kurkkukipu. Heti harmittaa hulluna, kun jää upeita tanssitunteja välistä!

Viljan kanssa ollaan täkäläisten ykkösten tunneilla, jotka on jaettu kahteen ryhmään. Ryhmät tekee viikon aikana kolme ”nykärituntia” ja pari balettia. Lisäksi yksi ulkona tapahtuva kehonhuollollinen jumppa, muutama kampuksen ympäristössä tapahtuvaa taiteellista työskentelyä ja muutama luento. Vaihtareina saadaan osallistua molempien ryhmien treenitunneille, joten balettia ja ”nykäriä” tulee 4 kappaletta viikkoon. Nykytanssi näin lainausmerkeissä, koska aika vanhaa tavaraa tehdään, mikä ihan sopii mulle. Ryhmät vuorottelee viikottain kahden opettajan välillä; toinen opettajista tekee melko puhdasta, pehmeää Graham-tekniikkaa, toinen ihan hullua lihaskuntojumppaa jossain neo-klassisessa tanssimuotissa, ehkä cunninghamia(?). Molemmissa oon viihtyny tosi hyvin! Graham-tuntien selkärangan artikulaatioharjotteet etenkin on tuntunu erityisen mielekkäiltä. Outokummun pehmeän ja tutkivan lähestymistavan jälkeen on tosi virkistävää liikkua korkealla energiatasolla, ja samalla yrittää säilyttää viime vuoden aikana löytyneet sisäiset asiat ja liikkeen ekonomisuus jne. Energia ja valmiit liikesarjat ei ole tuntuneet repiviltä tai aggressiivisiltä kehossa, vaan pikemminkin tuntuu, että Outokummussa heränneet omat tutkimukset ovat saaneet paljon uutta ruokaa.

Viikon balettitunnit on roihauttanu mun rakkauden balettia kohtaan taas liekkeihin :) Oli hienoa huomata, että lähes baletittoman vuoden jälkeen linjaukset ja tasapainot on palautunu viikossa yllättävän hyvin. Välillä oon pelänny, että Outokumpu tuhoaa mun balettini kokonaan kun sitä tehdään vain tunti viikkoon, mutta nyt näyttääkin, että monet asiat ovat menneet jopa eteenpäin! Esimerkiksi viime vuonna, kun Saksan kouluni aikana balettia tehtiin joka päivä, niin mulla oli sen vuoden loppuun asti ihan kamala piruettiongelma. Piruetti kääntyi nippanappa kerran ympäri, mutta kaikki siitä eteenpäin päätyi ihan mihin sattuu. Mutta nyt torstaina, kolmannella balettitunnilla kääntyi pari kertaa jopa kolmonen! Oma balettini ei toki alunperinkään opput kovin korkealla tasolla, mutta omalla kohdallani näyttää siltä, että somaattinen tutkimus on vienyt liikettä ja kehon yhteyksien tajua eteenpäin myös tällä alueella. Koordinaatoasiat ovat vielä tosin vähän hukassa, mutta niidenkin suhteen riittää toivoa.

Odotan innolla tulevien viikkojen prosessia! Olen näiden kahden viikon aikana hikoillu enemmän, kuin koko vuonna tähän asti (mistä sitten johtuneekaan), ja tähän elämän hetkeen se tuntuu juuri sopivalta. Tuntuu hyvältä tehdä ihan näin kuuriluontoisesti paljon perinteistä, klassista tanssia ja tuoda sitten nämä työkalut viimeistä vuottani varten työhön Outokumpuun.

Mikko

Jotain rajaa

On next Thursday and Friday the second year students are performing Jotain rajaa by Marjo Kuusela, here some pics from last weeks rehearsals.

Facebook event here!