Falmouthin vaihto, osa 3

Suomessa taas, ja aika vähän reflektoida vaihtoaikaani Falmouthissa. Kuusi viikkoa meni hujauksessa. Uudenlaisen koulun ja sosiaalisen ympäristön kanssa hetken viettäminen tulee varmasti herättämään ajatuksia vielä pitkälti tulevaisuudessa. Mutta ensin vielä kokemukset viimeisestä viikostamme:

Viimeisen viikkomme yliopistolla katselimme lähinnä taideyliopiston kolmosluokkalaisten päättötöitä. Viikko oli aivan täpötäynnä tanssia ja teatteria ja musiikkia. Tanssiesitykset olivat useimmat hyvin liikkeellisiä ja tanssillisia. Esitysten aiheet liikkuivat paljon sosiaalisen median, sekä sukupuoliroolien ympärillä. Donald Trumpkin vilahti muutamissa esityksissä. Erikoista suomalaiseen silmään oli ajoittain ihan pateettisuuteen asti kasvanyt tunteiden myllyttäminen lavalla. Taidekäsitys tuntui aika erilaiselta suomalaiseen kenttään verrattuna. Muutamien näyttelijöiden soolotyöt ilahduttivat minua kovasti! Näissä muutamassa oli paljon liikkeellistä materiaalia ja fyysistä teatteria mukana, ja olikin kiinnostavaa katsoa, miten eri tavalla näyttelijä ja tanssija liikkuu. Kiinnostavaa oli myös vertailla, miten näyttelijät ja tanssijat työskentelivät energian ja tunneilmaisun kanssa. Näyttelijät olivat luonnollisesti artikuloivampia ja muuten verbaalisesti selkeämpiä. Tanssiesityksissä ihmiset olivat ehkä jotenkin rauhallisempia, luonnollisempia ja läsnäolevampia lavalla, varsinkin silloin, kun lavalla ei ns tapahtunut mitään. Se oli jännä huomio. Yllättävissä asioissa tein huomioita, että jotain toislle ammattialle (mielestäni) luonnollisesti kuuluvaa ominaisuutta en (mielestäni) löytänyt sieltä, mistä sitä odotin. Muutamat tanssijat esimerkiksi esittivät tunteita lavalla paljon syvällisemmin ja aidommin kuin useimmat näyttelijän. Viikkoon mahtui muutamia suuria taide-elämyksiä. Vaikka moni esitys ei juuri säväyttänytkään, oli silti hienoa katsoa ja analysoida näiden ihmisten ja tämän koulun kiinnostuksen kohteita ja näkökulmia taiteelliseen työhön.

Ennen Falmouthin aikaa minulla ei ollut oikein mitään mielikuvaa siitä, mitä tanssin opiskelu olisi yliopistossa. Muutama kokemus on konservatorion tyyppisistä kouluista, joissa lähinnä liikutaan hirveästi ja hiotaan tanssitekniikkaa, ja vastaavasti taiteellinen tuottaminen ja erilaiset teoriaopinnot ovat paljon pienemmässä roolissa. Outokummussa kyllä tehdään taidetta, mutta teoriaopintoja ei meilläkään kyllä harrasteta hirveästi, kun kerran ammattikoulusta on kyse. Falmouthissa minua vähän hämmensi, miten vähän ykkösvuosikurssilaiset liikkuivat viikkoon: muutaman balettitunnin, muutaman nykäritunnin ja lisäksi oli yksi kehonhuolto ja aiemmin mainitsemaani taiteellista työtä ulkona. Toki se tanssiopetus ja kehonhuolto, mitä nämä vastaavasti tekivät, oli hyvin fyysistä. Yksi meidän opettajista sanoi, että yliopistossa on kuulemma aina kova kädenvääntö siitä, kuinka paljon oppilaille annetaan käytännön liikkeellistä opetusta suhteessa luentoihin ym. essee -tyyppisiin teoriaopintoihin. Ja Falmouthissa kuulemma tanssitaan enemmän, kuin monessa muussa Brittien yliopistossa. En tiedä sitten miten erilainen tilanne on Manner-Euroopassa tai Suomessa, mutta tuo ihan selitti hämmennystäni.

Erityisesti viimeisen viikon tanssiesitykset antoivat kyllä hyvän kuvan siitä, millaisia tanssijoita tämä koulu tuottaa, vaikka yksilöitä ovat tietenkin jokainen heistäkin. Mielestäni selvältä näyttää myös, mitä tästä liikemaailmasta puuttuu omaan kouluuni verrattuna, kuten kontakti parin kanssa, paino, pehmeys, lattian kanssa työskentely; helppoa on myös sanoa, mitä Outokummusta puuttuu tähän maailmaan verrattuna, kuten tarkkuus ja terävyys, lantionivelen monipuolinen käyttö sekä korkealla energiatasolla ja korkealla lihas-tonuksella tilassa liikkuminen... Mutta enpä sitten tiedä, onko sillä lopulta suuresti väliä, mitä sitä koulussa tekee, kunhan tekee(?) ja seuraa sitä mikä kiinnostaa. Ehkä johonkin sellaiseen lopputulokseen olen tässä vuoden mittaan muutenkin tullut.

Mielestäni parasta Falmouthin yliopistossa oli aivan hulppeat studiot, ja muut fasiliteetit. Yliopiston kirjastosta löytyi myös valtavasti kiinnostavaa tanssialan kirjallisuutta. Näissä puitteissa kyllä kelpaisi työskennella. Ehkä kuitenkin uskaltaisin väittää, että vaatimattomammissakin olosuhteissa on puolensa! Silloin vain keskitytään siihen, mitä on, kuten toisiin ihmisiin. Kaiken kaikkiaan vaihtoaikani opetti arvostamaan omaa paikkaani Outokummussa. Meillä on kyllä hyvä koulu, vaikka välillä tuntuu, että meillä podetaan jonkinlaista pikkuveli -syndroomaa. Ihan turhaan! Englannissa (ja Saksassa vanhassa koulussani käydessä) myös kuva omasta liikkeellisestä ja taiteellisestä kiinnostuksesta pääsi syventymään ja terävöitymään. Soisin kyllä, että kaikilla tanssiopiskelijoilla, ja muillakin, olisi mahdollisuus tällaisiin vaihto kokemuksiin!

Mikko